Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (YAMK)

HT-päivien anti

Hallinnon tutkimuksen päivät ovat nyt käytynä. Tänä vuonna päivien aikana kuulimme luentoja mm. johtamisen uusista tuulista tieto- ja palveluyhteiskunnassa. Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun Antti Lönnqvistin luennosta jäi mieleen etenkin aineettomien asioiden, kuten luottamuksen, osaamisen tai maineen arvon luonnin tärkeys ja myös niiden saavuttamisen haasteellisuus. Hänen tyttärensä Helmin, 5v. panos esitykseen oli hauska. Helmi oli piirtänyt hienon kartan isälle avuksi jotta isä löytäisi paremmin piilosta leikkivän Helmin luo.

Kuka piirtäisi samanlaisen kartan päättäjille jotta sote-uudistuskin löytäisi maaliinsa? Kuinka monta kertaa maan hallitus voi pyörtää päätöksensä ja silti nauttia kansan luottamusta? Kun elämme hetkeä, että pakkolakien konkretisoituminen on lähempänä kuin koskaan, mietin myös mitä se merkitsee sote-alan johtajille. Edessä on kovempaa kyytiä kuin koskaan ja silti niukkuutta jakaessaankin esimiehen tulee luoda arvoa ja olla uskottava, luotettava ja ylläpitää organisaationsa mainetta.

Minä haluaisin kiinnittää opinnoissamme huomiota näihin tavoitteisiin pääsyyn. Toki on tärkeää hallita esimerkiksi projektityön vaiheet tai hallintalainsäädöntö, kilpailutuskuvioista puhumattakaan. Kuitenkin kaikille esimiestehtävissä työskenteleville taatusti yhteistä on tarve osata se läsnäolo ja karisma, jolla vakuutetaan niin organisaation ylin johto kuin työntekijätkin, että kyllä tässä pärjätään. Pärjätään ja vielä mennään eteenpäinkin.

blogivinkkilinkki: http://www.puhutaanjohtamisesta.com

Vastaa