Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (YAMK)

Työelämän tutkimuspäivät 2016

20161103_150511

 

Marraskuussa Tampereella järjestettiin kahdeksatta kertaa pohjoismainen työelämän tutkimuksen konferensssi (8th Nordic Working Life Conference). Tämän kansainvälisen konferenssin rinnalla järjestettiin myös kaksipäiväiset Työelämän tutkimuspäivät aiheenaan Kovat ajat?. Työelämän tutkimuspäivät on Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksen organisoima tapahtuma, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004. Tapahtuman avulla pyritään lisäämään työelämän tutkimuksen näkyvyyttä sekä edistämään työelämän tutkimuksen kehitystä.

Opintojen puitteissa mekin osallistuimme Työelämän tutkimuspäiville 3. – 4.11. Etukäteen ajatukset päivistä olivat hieman ristiriitaiset, toisaalta innostuneet ja odottavat ja toisaalta mietitytti mitä päivistä saa irti. Tutustuimme etukäteen työryhmien aihealueisiin ja jokainen tiimistämme valitsi itseään kiinnostavimmat työryhmät. Tarkoituksena oli osallistua mahdollisimman moneen työryhmään, jotta saisimme laajan kokemuksen päivien annista kurssiin liittyviä kirjallisia tehtäviä varten.

Molempina päivinä pääpuheenvuorot olivat englanniksi ja luennoitsijat tulivat USA:sta, Ruotsista ja Tanskasta, joten työelämän tutkimustietoa oli tarjolla myös kansainvälisestä näkökulmasta. Näiden kahden päivän aikana kuulimme myös monia mielenkiintoisia esityksiä tutkimuksista ja hankkeista Suomessa  – joistakin aiheista olisi mielellään kuullut enemmänkin. Vuorotyötä tekevänä oli erityisen kiinnostavaa kuulla mm. tutkimustuloksia työn ja muun elämän yhteensovittamisen vaikeuksista, vaikkakin tulokset olivat juuri sitä mitä oman kokemukseni perusteella oletinkin.

Tämän vuoden teema, ”Kovat ajat?”, oli sinänsä melko osuva. Jatkuvasti saamme lukea ja kuulla tiedotusvälineistä taloudellisesta tilanteesta, sotesta, leikkauksista, kilpailukyky -sopimuksesta ja erilaisista kiristyksistä. Tällaisen uutisoinnin keskellä saattaa miettiä, että mistä riittää rahoitusta kaikenlaisille tutkimuksille ja hankkeille. Pitäisikö välillä jarruttaa ja keskittyä uuden kehittämiseen myöhemmin? Toisaalta tutkimustieto on juuri sitä, mikä auttaa ja toimii pohjana päätöksenteossa, johtamisessa ja kehittämisessä  – sekä hyvässä että pahassa. Työelämän tutkimustakin tarvitaan ja tutkimus ja kehittäminen voisivat parhaimmillaan toimia tukena haasteellisina aikoina.

TÄSTÄ Työelämän tutkimuspäivien sivuille.

 

Vastaa