Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (YAMK)

Art and Science

Art and Science. Taidetta ja tiedettä.  Sitä on johtajuus.  Näin sanoi TAMK:n lehtori Shaidul Kazi monikulttuurisuutta käsittelevän työyhteisöviestinnän tunnillamme 4.10. 2017. Yksinkertaista?

Tällä hetkellä minulla on yöpöydälläni monta johtajuutta käsittelevää kirjaa;  Älykäs johtajuus, Julkinen johtaminen, Organisaatioteoriat, Sosiaalipsykologian näköaloja…  En ole koskaan aiemmin ajatellut, miten paljon johtajuutta on tutkittu jo 1900-luvun alun Taylorismista lähtien ja miten monitahoisesta asiasta on kyse. On strategista johtamista, resurssien johtamista, prosessien johtamista, laatujohtamista, osaamisen johtamista, muutosjohtamista… Huh. Eipä tunnu enää yksinkertaiselta.

Myös johtamistyylejä on erilaisia. Tunnetuimmat lienevät:

  • autoritäärinen johtaminen (= pomon sana on laki!)
  • demokraattinen johtaminen (= osallistuva johtaminen, ”kuullaan kaikkia”)
  • ”Laissez Faire”- johtaminen (= ”antaa mennä”- johtaminen)

 

Nämä tyylit tulivat tunnetuksi jo 1940-luvun alussa. Autoritäärinen johtaminen on tehokasta, mutta passivoi ihmiset nopeasti.  Demokraattisesti johdetussa työyhteisössä viihdytään, mikä puolestaan parantaa tulosta ja ”antaa mennä” -johtaminen ei oikeastaan ole johtamista ollenkaan. Jokainen edes joskus töissä ollut tunnistanee tuttuja piirteitä omalta työpaikaltaan, vaikka jako tyyleihin onkin varsin yksinkertaistettu.

Nykyään johtamisen ja organisaatioiden tutkimuksissa viljellään paljon hienoja termejä, kuten älykäs organisaatio, globaalius, digitalisaatio, verkosto-osaaminen, tulevaisuussignaalien etsiminen, reaaliaikainen tietäminen, skenaariot, brändit ja visiot…  Miten tämä kaikki näkyy tavallisen sairaalan osastolla tai yksityisessä kuntoutuskeskuksessa, jossa taas on kiire, koska Maiju on poissa ja sijaista pitää soitella ja työvuorolistat pitää lähettää palkkoihin ja osastopalaverista pitää naputella muistio ja laskutuksetkin pitäisi jossain välissä… Käytettävissä oleva aika on nykyään usein osaamista tärkeämpi määrittelijä siinä, millaista jälkeä syntyy.

Ainoa yöpöydälläni olevista kirjoista, jonka (rehellisesti sanottuna) olen lukenut kannesta kanteen on Ari Rämön Yksinkertaista johtamista- arvostaen (2013).  Hän kertoo kokemuksistaan ja oivalluksistaan erilaisten organisaatioiden johtajana. Hänen lähtökohtansa on ARVOSTUS – ei arvosteleminen. Johtajana toimiessaan hän on arjen yleismies, jonka tärkein rooli on olla muita varten ja huolehtia työntekijöidensä motivaatiosta. Hänen ajatuksensa on, että tärkein esimiehen johtamisen kohde on OMA ASENNE, jolla suhtautua toisiin ihmisiin.  Tässä kirjassa ei ole hienoja -ismejä vaan käytännönläheisiä esimerkkejä niin hyvästä kuin huonosta johtamisesta. Tässä muutamia hänen ajatuksiaan:

”Yksilön viihtyvyyden ja yrityksen menestymisen välillä on harvoin mitään ristiriitaa.”

”Kommunikointi, toisten arvostaminen, läsnäoleminen, tiimityöskentely ja kuuntelu ovat perusasioita, joilla on aina pärjätty kautta aikojen missä tahansa maailman kolkassa.”

Itseäni helpotti tuo Rämön kirjan lukeminen. Johtamisen ei välttämättä tarvitsekaan olla rakettitiedettä. Helsingin Sanomat  julkaisi 24.9.2017 aivotutkija Katri Saarikiven haastattelun. Saarikiven mielestä yksi ihmisen tärkeimmistä työtaidoista tulevaisuudessa on empatia, sillä siihen kone ei pysty. Krista Pahkin Työterveyslaitokselta puolestaan tiivistää hyvän johtamisen kolmeen K:hon: kysy, kuuntele ja kannusta.  Uskon, että näillä pärjää pitkälle!

 

lähteet:

Rämö, A. 2013. Yksinkertaista johtamista- arvostaen. Saarijärvi: Suomen liikekirjat.

Sydänmaanlakka, P. 2004. Älykäs johtajuus. Helsinki: Talentum.

Hyvä johtaja kysyy, kuuntelee ja kannustaa. 2017. Aivotutkija Krista Pahkinin haastattelu. Julkaistu 8.10.2017. https://www.ttl.fi/tyopiste/artikkelit.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa