Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (YAMK)

Myös kokenut hoitaja tarvitsee ja ansaitsee kannustusta

Vuoden vaihde oli ja meni, ja törmäsin taas yhteen opiskelijoiden iki-aikaisista ongelmista: suunnitelmiin tehdä sitä, tätä ja tuota opintojen hyväksi, ja samojen suunnitelmien yksitellen kariutumiseen mitä moninaisimmista syistä. Tällä kertaa kaikki ei ollut edes itsestäni kiinni, vaan minua vastaan oli myös tietotekniikka tai lähinnä sen kaatuminen. Harmitti, mutta toivoin näidenkin taisteluiden kehittävän joitain puolia itsessäni. Kuten ajankäytön suunnittelua, pitkää pinnaa ja tietokoneen käsittelytaitoja.

Joulun aikaan olen siis tehnyt pääasiassa töihin ja kotiin liittyviä asioita, mutta vastoinkäymisistä huolimatta ehdin hyvin mietiskellä myös opintojen teemaan liittyviä seikkoja. Yksi teemoista, joka on palannut mieleeni yhä uudelleen ja uudelleen, on tutkimus hoitotyön johtamisesta, johon tutustuin erään opintokokonaisuuden yhteydessä. Kyseessä oli tutkimus nimeltään ”Arvostava johtaminen lasten hoitotyössä – näkökulmia hoitotyön johtamisen kehittämiseen”. Artikkelissa kuvailtiin arvostavan johtamisen toteutumista kolmessa Itä-Suomalaisessa sairaalassa lasten hoitotyöhön erikoistuneilla osastoilla. Aineisto kerättiin hoitajilta e-lomakkeella. Arvostavan johtamisen tavoitteena on, että työntekijät kokevat heitä arvostettavan, ja tähän lopputulokseen pyritään kaikissa käytännöissä työpaikalla. Kyseinen johtamismalli on suosittu etenkin terveydenhoitoalalla osastonhoitajien työssä.

Tutkimuksen keskeisin tulos oli, että arvostavan johtamisen koettiin toteutuvan parhaiten niiden esimiesten (eli osastonhoitajien) kohdalla, jotka olivat olleet tehtävässään lyhyimmän aikaa. Lisäksi ne työntekijät, jotka olivat olleet töissä lyhyimmän ajanjakson, katsoivat arvostavan johtamisen toetutuvan työssään parhaiten. Niihin syihin, jotka ovat kyseisten tutkimustulosten takana, ei tutkimuksessa perehdytty. Se olisikin mahdollisen jatkotutkimuksen aihe, ja lisäksi erittäin mielenkiintoinen ja tarpeellinen sellainen. Olisiko tässä ehkä jopa mahdollinen opinnäytetyön aihe?

Arvostuksen tunteen katoamisen syitä jäin itsekin pohtimaan tutkimukseen perehdyttyäni. Mikä ihme saa pitkään työelämässä (tässä tapauksessa hoitotyössä) olleet työntekijät kokemaan työelämän, ja erityisesti esimiesten niin vähän heidän työpanostaan arvostavaksi? Onko tunne todellinen, vai onko se kuviteltu, kyynistyneen ja väsyneen hoitajan mielessään kehittämä tunne? Tämä olisi tietysti helppo selitys, mutta onko se todellisuutta kuvaava? Yksi selitys voisi olla se, että vähemmän aikaa esimiestyössä olleet sairaanhoitajat ja muut terveysalan ammattilaiset ovat saaneet koulutuksensa myöhemmin, ja nykyaikaisessa koulutuksessa kiinnitetään enemmän huomiota hyvään, työntekijät yksilöinä huomioon ottavaan johtamiseen. Näin ollen vain vähän aikaa tehtävässään olleet osastonhoitajat olisivat saaneet mallin uuteen, demokraattisempaan johtamistyyliin. Tällainen johtamistyyli antaa sijaa myös työntekijän mielipiteille ja näkemyksille, ja antaa sen myötä kuvan siitä, että hänen ammattitaitoaan ja näkemyksiään arvostetaan.

Toisaalta voi tietysti olla, että juuri työelämään tullut sairaanhoitaja kokee ensimmäistä kertaa elämässään saavansa arvostusta alansa ammattilaisena. Hän on vielä ansaitusti ylpeä saavuttamastaan pätevyydestä ja saa ehkä kannustusta ja positiivista palautetta herkemmin kuin vanhemmat kollegansa. Vuosien saatossa palautetta ei enää heru niin paljon kuin uran alussa, ja ammattitaidolta vaaditaan aina vaan enemmän ja enemmän. Tämä voi alkaa vaikuttaa siltä, ettei pitkään työssä olleen ponnistuksia arvosteta, vaikka työntekijän kokee antaneensa kaikkensa monien vuosien ajan. Esimiesten tulisikin muistaa myös pitkään työssään olleiden kannustaminen ja positiivisen palautteen antaminen. Myös lisävastuun ja uusien työtehtävien antaminen antaa kuvan luottamuksesta ja uskosta työntekijän kykyihin. Tämä on seikka, jota itsekin työelämässä eniten kaipaan. Pitkään työelämässä olleen ammattitaito alkaa helposti vaikuttaa itsestään selvyydeltä, mutta näin ei pitäisi ajatella. Kiitokset ja kannustukset kuuluvat myös heille. Tämä on tärkeä keino myös alanvaihtoa ehkäistäessä. Tulevina hoitotyön johtajina – tai ainakin siitä kiinnostuneina – meidänkin olisi syytä pitää tämä mielessä.

Lähteet:
Arvostava johtaminen lasten hoitotyössä – Näkökulmia hoitotyön johtamisen kehittämiseen. Maarit Sirén, Merja Harmonen, Mervi Roos, Tarja Suominen. Hoitotiede 2015.

Vastaa