Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (YAMK)

Olenko itseohjautuva?

Taas yksi muotisana? Itseohjautuvuus. Huoh. Ihan taatusti se sana kuuluu vain it- tai pelialan ”toimistoon”, jossa työntekijät (= hyvät tyypit) lojuvat säkkituoleissa pizzaa haukkaillen, liikkuvat leijulaudoilla ja välillä käyvät hoidattamassa kipeitä lihaksiaan hierontatuolissa.  Ei, ei, ei.  Väärin meni. Itseohjautuvuus on aihe , joka on ollut pinnalla niin kansainvälisessä johtajuuskeskustelussa kuin monen organisaation sisäisissä keskusteluissa. Silti on vaikea löytää hyvää yhteenvetoa, mistä tässä kaikessa on kysymys. Mutta yritetään.

Itseäni aihe kiinnostaa siksi, että se liittyy tekeillä olevaan opinnäytetyöhöni. Itseohjautuvuus on kykyä toimia omaehtoisesti ilman ulkopuolisen ohjauksen ja kontrollin tarvetta. Termi itseorganisoituminen on ryhmätason vastine. Aiheesta puhutaan juuri nyt paljon, sillä kompleksisuus eli nopeus, jolla toimintaympäristöt muuttuvat ennalta-arvaamattomasti, vaatii organisaatioilta ketterää mukautumista. Tämä taas ei onnistu, jos organisaation rakenteet ovat hyvin hierarkiset. Itseohjautuvuus on keskeistä erityisesti sellaisessa työssä, joka vaatii paitsi ketteryyttä myös luovaa asiantuntijuutta ja inhimillistä vuorovaikutusta. Sopii sote-alaan, eikö?

Mitä johtaja sitten tekee, jos työntekijät ohjautuvat itsekseen tai tiimeissä?  Tarvitaanko johtajaa lainkaan? Hyvä kysymys.  Helsingin kaupunki on jo ottanut käyttöön kotihoidon henkilökunnan itseohjautuvan  tiimimallin. Myös Pirkanmaalla tätä kehitetään. Tiimimallissa työntekijät päättävät itse työn yksityiskohdista ja vastaavat tuloksista ja esimies toimii ikäänkuin valmentajana. Tällöin tiedon läpinäkyvyys ja saavutettavuus on yksi avainasioista. Kaikkien on tiedettävä, missä mennään, jotta hyviä päätöksiä on ylipäänsä mahdollista tehdä. Työntekijöiltä malli vaatii hyvää itsensä johtamisen taitoa ja elämänhallintaa. Kuulostaa lupaavalta.

 

 

Taustalla on ihmiskäsitys. Perinteisessä, autoritäärisessä johtamismallissa työntekijä on lähtökohtaisesti laiska ja valvottava. Keppi ja porkkana ovat ainoat keinot ohjailla tätä ihmisrukkaa. Sen sijaan organisaatiossa, joka pyrkii itseohjautuvuuteen, työntekijä nähdään luonnostaan aktiivisena, fiksuna ja päätöksiin kykenevänä. Tekeehän jokainen meistä itsenäisiä, tärkeitäkin päätöksiä jatkuvasti arjessaan. Ei kai ihminen muutu avuttomaksi työpaikan ulko-oven avatessaan? Uskon, että aikuinen ihminen -niin yllättävältä kuin se saattaakin kuulostaa- haluaa tulla kohdelluksi aikuisena ihmisenä myöskin työssään.

Sitten vaihdan näkökulmaa (näissä blogeissa onneksi sekin on sallittua) ja katson asiaa luottamusmiehen silmin. Miten tämä itseohjautuvuuden käsite kytkeytyy palkitsemisjärjestelmään. Ja sama suomeksi: Maksetaanko lisää liksaa? Nyt kaivan esiin yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimuksen( 1.2.2017 – 31.1.2018).

” Vaativuusryhmiin sijoittaminen tapahtuu kolmen eri vaativuustekijäkokonaisuuden perusteella: 1. osaaminen ja HARKINTA, 2. työn vaikutukset ja VASTUU sekä 3. vuorovaikutus työssä.  Työ on sitä vaativampaa, mitä enemmän se vaatii itsenäisiä valintoja menettelytavoista ja mitä vähemmän suoraa ohjeistusta. ”

Kyllä. Vaarana on se, että itseohjautuvuus- termiä käytetään hyväksi silloin, kun organisaatiossa on aloiteltu innolla uutta toimintaa ja käytännöt ja vastuut ovat epäselvät vähän kaikille. Silloin saatetaan isojakin tehtäviä antaa pätevälle rivityöntekijälle, joka ei epävarmassa työtilanteessa uskalla niistä kieltäytyäkään.  Ja maksuun laitettava kuukausipalkka alkaa edelleen ykkösellä, jos työntekijällä ei itsellään ole voimia ja uskallusta lähteä peräämään oikeuksiaan. Lisäksi vastuu on sote-alalla suuri. Kyse on usein ihmiselämän laadusta, ihmishengestäkin. Voitteko te kuvitella suurempaa vastuuta?

Sitten tulee vielä työntekijöiden erilaiset elämäntilanteet. Nuoruuden innossaan perheetön, pätevä työntekijä saattaa hyvinkin haluta suurta vastuuta ja mahdollisuutta itseohjautuvuuteen ja itsenäisiin päätöksiin. Neljän pienen lapsen univelkainen vanhempi taas voi kokea asian eri tavalla. Kun itsestä huolehtiminenkin on sillä tasolla, että kotona pitää päättää leikkaanko kynnet vai pesenkö tukan – molempiin eivät voimat missään tapauksessa riitä – voi olla parempi, että työelämässä pääsee hieman vähemmällä.

Itseohjautuvuus on hyvä juttu, mutta ei sovi kaikille, kaikkiin töihin tai kaikkiin elämäntilanteisiin. Arvoisa esimieheni, rakas pomo. Otathan minut vastaan kokonaisena. Itseohjautuvana ja joskus vähän ohjailtavanakin. Ihmisenä.

 

Lähteet:

Martela, F. & Jarenko, K. 2017. Itseohjautuvuus. Miten organisoitua tulevaisuudessa? Helsinki: Alma Talent.

Terveyspalvelualan työehtosopimus 1.2.2017 – 31.1.2018. Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry.

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa