Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (YAMK)

Ajatuksia ammattitaidosta

Näyttöön perustuva toiminta on parhaan saatavilla olevan ajantasaisen tiedon harkittua käyttöä asiakkaan/potilaan hoidossa sekä hänen läheistensä huomioimisessa. Tavoitteena on vastata hoidon tarpeeseen käyttäen vaikuttaviksi tunnistettuja menetelmiä ja hoitokäytäntöjä (STM 2009).

Viime viikolla kävimme eräällä luennolla keskustelua siitä, mikä merkitys on näyttöön perustuvalla tiedolla tai toiminnalla työelämässä, ja erityisesti tietysti sote-alalla. Aihe herätti paljon keskustelua, ja argumentteja näyttöön perustuvan toiminnan puolesta nousi kiitettävästi. Ymmärrettävästi kaikki niistä olivat näyttöön perustuvan toiminnan puolesta. Meidän keskusteluryhmässämme heräsi ajatus siitä, millaista hoitoalalla olisi ilman näyttöön perustuvaa toimintaa. Aivan – se olisi maallikoiden ylläpitämää hoitotyötä sairaaloissa, hoitokodeissa ja päiväkodeissa. Olen joskus kuullut tokaisun, jonka mukaan kuka tahansa osaa vaihtaa lasten tai vanhusten vaipat, kylvettää heidät, ulkoiluttaa, syöttää ja auttaa istumaan. Niin varmasti osaakin, niin kauan, kun kaikki menee hyvin ja normaalin käytännön mukaisesti tai tapahtuu tutussa ympäristössä, niin kuin kotona. Ammattitaito astuu kuvaan siinä vaiheessa, kun kaikki ei menekään niin kuin sen kuuluisi mennä. Kun ollaan oltu isossa leikkauksessa, kaaduttu pahasti kylpyhuoneessa tai kieltäydytty syömästä tai ottamasta määrättyjä lääkkeitä. Siinä kohden astuu esiin ammattitaito, joka on aikoinaan hankittu lukemalla ja tietysti myös käytännön kautta. Joku on oikeasti nähnyt vaivaa kerätäkseen parhaan mahdollisen, tutkimukseen perustuvan tiedon kirjalliseen muotoon, jotta se olisi hoitoalalla työskentelevien ihmisten käytettävissä.
Itse bioanalyytikkona olen törmännyt myös väitteeseen, jonka mukaan kuka tahansa osaa ottaa verinäytteitä hieman harjoiteltuaan. Tämäkin saattaa pitää paikkansa, mutta mitä tapahtuu laboratorion tulosten luotettavuudelle, jos jokainen näyte on otettu ”jotenkin sinne päin”? Verinäytteiden analytiikka kun perustuu hyvin pitkälti pre-analyyttisten, analyyttisten ja post-analyyttisten tekijöiden vakioimiseen. Yksi sinne päin otettu verinäyte ei välttämättä näy missään, mutta entä sitten, kun niitä onkin enemmän? Jossain vaiheessa olisi pakko hyväksyä se tosiseikka, että verinäytteiden tuloksiin ”voi luottaa melko varmasti, ja tulos on riippuvainen mm. näytteenottajasta”.
Myös sosiaali- ja terveysalalla käytetty tieto perustuu tutkittuun JA tiedeyhteisössä hyväksyttyyn tietoon, ei mutu-tuntumaan tai niin sanottuun arkitietoon. Arkitieto on hyvä asia arjessa – nimensä mukaisesti – , muttei toimi työelämässä ainakaan ainoana saatavissa olevana tietona. Antakaamme siis ammattitaidolle sen ansaitsema arvo. No, tämä lienee seikka, joka tulee meillä sote-alan opiskelijoille luonnostaan.
Perimmäinen syy siihen, miksi näyttöön perustuva toiminta on nyt päivän polttava sana, on se, että opinnäytetyöprosessi alkaa monella olla jo hyvässä vauhdissa. Tutkimussuunnitelmat ovat osalla valmiina ja lopuillakin hyvässä vauhdissa. Tutkimustoimintaan liittyvät kurssit ovat tällä hetkellä suosittuja. Itse päädyin valitsemaan sekä kvantitatiivisten että kvalitatiivisten menetelmien kurssit, ja tämä tuntuu hyvältä ratkaisulta. Joskus tuntuu unohtuvan, että aina tutkimustyö ei ole puhtaasti kvalitatiivinen tai kvantitatiivinen, vaan piirteitä saattaa olla kummastakin menetelmästä. Näin on minullakin ollut edellisessä opinnäytetyössäni.
Myös kirjallisuuden etsiminen opinnäytetyöhön on, tai ainakin pitäisi olla tässä vaiheessa kovassa vauhdissa. Kriteerit sille, mikä on hyväksyttävä kirjallisuuslähde ovat aivan erilaiset kuin edellisessä opinnäytetyössäni amk:ssa. Vaaditaan alkuperäislähteitä, tiedeyhteisön hyväksymää tutkimustietoa. Niin, sitä edellä kuvailtua näyttöön perustuvaa tietoa ja tutkimusta.

LÄHTEET:
STM. 2009. Johtamisella vaikuttavuutta ja vetovoimaa hoitotyöhön. Toimintaohjelma 2009–2011. Julkaisuja 18.

Vastaa