Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (YAMK)

Valmentajia, johtajia ja valmentavia johtajia

Kirjoitan tätä blogia nyt tärisevässä, täydessä junassa. En lähtisi kirjoittamaan aiheesta ilman urheilutaustaa. Mitä valmentavalla johtamisella tarkoitetaan? Onko sellainen mahdollista sote-alalla? Ehkä se kuuluu vain pieniin startup-yrityksiin? Voiko valmentavaksi johtajaksi ryhtyä tuosta vain, sormia napsauttamalla vai liittyykö se enemmänkin henkilön perusluonteeseen?

Valmentamiseen kuuluu aina kaksi osapuolta: valmentaja ja valmennettava (tai joukkue). Kukaan urheilija tuskin kuvittelee kykenevänsä kipuamaan maailman huipulle ilman hyvää ja luottamuksellista valmennussuhdetta. Urheilijalla on lajiinsa tarvittavat lahjat ja ominaisuudet sekä motivaatio, polttava tarve kehittyä. Valmentaja tarjoaa tähän mahdollisuuden tieto-taidollaan ja lajiymmärtämyksellään.

Valmentajan ja urheilijan suhde perustuu täydelliseen luottamukseen sekä jatkuvaan, rehelliseen palautteeseen ja suoritusten korjaamiseen. Ilman tätä ei kehitystä tapahdu. Urheilijalle ei saa missään vaiheessa olla epäselvää, mitä häneltä odotetaan. Lisäksi urheilijan pitää saada kokea, että häneen uskotaan ja panostetaan. Kaikki tekeminen arjessa, harjoittelun ulkopuolella, liittyy palautumiseen ja sitä kautta suorituksen maksimointiin. Verta, hikeä ja kyyneleitä. Askel askeleelta kuljetaan kohti tavoitetta, yksi harjoitus kerrallaan. Tämä kaikki saattaa kuulostaa epäinhimilliseltä, mutta on välttämätöntä huippu-urheilussa. Onko se sen arvoista?  Urheilijalle on.

Entä valmentaja itse? Suomessa suurin osa valmentajista tekee työtään ilman rahallista korvausta, oman työnsä ohella. Joka ilta he saapuvat hallille ja harjoitteluohjelmat syntyvät yön pimeinä tunteina. Kun urheilija menestyy, kaikkien katseet ovat urheilijassa, eivät valmentajassa. Tämä vaatii valtavaa, sisäistä motivaatiota sekä aimo annoksen nöyryyttä. Valmentajat ovat oma, kunnioitettava ihmislajinsa.

Onko tällainen siirrettävissä työelämään? Mitä, jos työpaikka on johtajalle vain ponnahduslauta parempaan, arvostetumpaan pestiin? Entä, jos työntekijä tulee aamuisin töihin vain tekemään perusduuninsa ja saadakseen näin elannon perheelleen? Suotakoon tämä. Linkedln hehkuttaa työn imua, innovatiivisuutta, talentteja ja huipputiimejä yötä päivää, mutta osa meistä käy töissä vain ja ainoastaan rahoittaakseen muun elämänsä. Tällaisessa ympäristössä termi ”valmentava johtaminen” kuulostaa vitsiltä.

Valmentavaa johtajajuutta kuvataan kirjallisuudessa mm. seuraavilla lauseilla: Valmentava johtaja tukee johdettaviensa kasvua yksilöinä ja ammattilaisina. Valmentava johtaja ei hae ”pikavoittoja” vaan on pitkän aikavälin menestyksen edistäjä. Valmentava johtaja on kiinnostunut alaisistaan ja hyödyntää erilaisuutta. Fokus on luottamuksessa ja yhdessä tekemisessä. Menestyksekäs valmentava johtajuus perustuu toista arvostavaan asenteeseen. Mielekkyys tehtävään tulee työn merkityksellisyydestä, jossa saa olla tukemassa yksilöiden kasvua ja kehitystä.

Kuulostaa hyvältä, eikö? Ja helpoltakin, jos kaikki ovat motivoituneita työhönsä, kuten urheilijat ovat motivoituneita urheilemaan. Pitääkö työntekijöitä sitten motivoida? Eikö motivaatio synny ihmisen sisällä, oikeissa olosuhteissa? Kenties tunnetuimman motivaatioteorian, Maslowin tarvehierarkian (1943) mukaan perustarpeet pitää olla täytetty, ennen kuin ihminen alkaa hakea tyydytystä korkeammille tarpeilleen. Yksinkertaistettuna; pitää olla ruokaa ja juomaa sekä turvallinen ja arvostettu olo ennen kuin ihminen motivoituu kehittämään työtään. Tätä Maslowin vanhaa teoriaa tukee uudempi, Googlen vuonna 2016 julkaisema tutkimus. Tutkimuksessa selvitettiin sitä, miksi jotkut tiimit menestyvät ja jotkut eivät. Tutkimuksessa selvisi, että joukkueen menestys riippuu yksilöitä enemmän siitä, kuinka he toimivat yhdessä. Löytyi myös yksi menestystekijä ylitse muiden: psyykkinen turvallisuuden tunne.

Valmentavan johtajuuden ei tarvitse mennä äärimmäisyyksiin, kuten urheilussa. Riittää, että johtaja on aidosti innostunut johtamastaan yrityksestä ja yrittää luoda parhaat olosuhteet, jotta hänen työntekijänsä pystyisivät huippusuorituksiin. Valmentava johtaja pyrkii palkkaamaan aina itseään fiksumpia työntekijöitä. Psyykkistä turvallisuuden tunnetta taas tukee kokemus siitä, että on lupa myös epäonnistua. F.A.I.L. = FIRST ATTEMPT IN LEARNING.

Oma valmentajani sanoi aikoinaan minulle, että valmentajan tärkein tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi. En usko tätä vieläkään.

 

Hyvää pääsiäistä!

 

 

Lähteet:

 

Duhigg, C. 2016. What Google Learned From its´Quest to Build the Perfect Team. New York Times 25.2.2016.

Kinnari, A. 2017. Valmentava johtaminen suomalaisessa kunnassa. Johtamiskorkeakoulu; hallintotiede. Tampereen yliopisto. Pro gradu-tutkielma.

Ristikangas, M-R. & Ristikangas, V. 2010. Valmentava johtajuus. Helsinki: WSOYpro Oy.

 

 

 

 

Vastaa