Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (YAMK)

Oletko luontainen johtaja vai työssään puurtaja?

Alkuun selvennys: älä säikähdä blogin otsikkoa. Siinä esiin tuodut kaksi seikkaa eivät sulje toisiaan pois. Voit hyvin olla molempia yhtä aikaa. Ne sisältyvät ajatukseen, jonka poimin esiin eräästä Yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta, johon palaamme myöhemmin. Alkuun haluan kuitenkin kirjoittaa asiasta, joka näyttäytyy tällä hetkellä elämässäni vielä konkreettisempana. Nimittäin…
Nyt lienee se hetki kun on lohduttauduttava sillä fraasilla, että opiskelu on matka, jonka varrelle mahtuu monenlaisia jaksoja, tunteita ja jaksamistasoja. On alkuinnostusta, tehovaiheita, vähemmän tehokkaita vaiheita, ja niitä hetkiä, kun on tyydyttävä siihen, että suorittaa edes minimin. Palauttaa vaadittavat työt ajoissa ja siinä kuosissa, että kehtaa seistä työnsä takana. Kevät on perinteisesti ollut minulle aina väsyttävämpää aikaa kuin syksy, ja tänä keväänä minulla on palapelissä vielä yksi lisäpala – opiskelu.
Niin sanottujen normaalien kirjallisten töiden lisäksi meidän pitäisi olla jo tekemässä tai ainakin hyvää vauhtia suunnittelemassa opinnäytetyötä. Väsähtämiseni koskee ikävä kyllä myös tätä sektoria, mutta eilen onneksi havahduin siihen, kuinka innoissani olin löytäessäni uuden, hyvän kirjallisen lähteen työtämme varten. Väsymisen hetkinä seuraan näitä innostumisen hetkiä kuin majakkaa. Vasta siinä vaiheessa, kun en löydä työstä tai opiskelusta enää mitään innostavaa, alan huolestua. Innostumisen merkit kertovat mielestäni siitä, että jaksamista löytyy taas siinä vaiheessa, kun muut aikaa ja resursseja vievät seikat väistyvät ja opiskelu nousee taas pinkan alta päällimmäiseksi.
Opinnäytetyöni puitteissa ja muun muassa kirjallisuuskatsaukseen liittyen olen etsinyt paljon vapaaehtoistyön johtamiseen liittyvää kirjallisuutta ja tutkimusta. Vapaaehtoistyön johtamista ohjailevat ihan omat tekijänsä, vaikka tietysti siinä on myös paljon samaa kuin muussakin johtamisessa. Kirjallisuuteen tutustuessani olen törmännyt moneen mielenkiintoiseen näkökulman, joita olen jäänyt miettimään mielessäni soveltaen muuhunkin työelämään. Esimerkiksi Camplin (2009) nostaa tutkimuksessaan esille seikan, jonka mukaan vapaaehtoisten joukosta nousevat itsestään esille niin sanotut johtajatyypit, joille tulisikin antaa mahdollisuus näyttää kykynsä. Johtajatyyppien lomassa työskentelevät ”puurtajat”, jotka tekevät työnsä, mutteivat ole kiinnostuneita muiden johtamisesta, tai eivät ainakaan nouse johtajiksi ”luontaisesti” tai omasta halustaan. Vapaaehtoistyössä kummallekin tyypille on paikkansa, mutta Camplinin tutkimusten mukaan luontaiset johtajat ovat arvokkaita muuan muassa sen vuoksi, että he toimivat esimerkkinä epäaktiivisemmalle joukolle, ja synnyttävät ajan myötä uusien vapaaehtoisten ryhmiä.
Vaikka emme puhuisikaan nimenomaan vapaaehtoistyön johtamisesta, on työelämässä oman kokemukseni mukaan yleistä, että joukosta nousevat esiin ne, jotka ottavat työporukassa johtajan roolin (vaikkeivat sitä virallisesti olisikaan) ja toisaalta ne, jotka tekevät oman työnsä ilman minkäänlaista tarvetta tai halua ohjailla muita. Johtajan roolin ottaminen ei mielestäni ole aina negatiivinen asia, vaan voi kertoa ainoastaan vastuukantamisesta ja halusta saada työt yhdessä valmiina maaliin. Jos itse otettu johtajuus ei mene pomottelun puolelle, se voi olla hyväkin asia. Työporukassa on kuitenkin usein myös niitä, jotka mielellään antavat ylimääräisen vastuun muille. Itse kuulun tilanteesta riippuen kumpaankin joukkoon. Otan mielelläni vetovastuun silloin, kun työ on mieluisaa, motivaationi on korkealla ja tunnen osaavani asian. Päinvastaisessa tilanteessa saatan vetäytyä, ja teen ainoastaan oman osuuteni työstä puuttumatta juuri muiden työntekoon.
Nouseeko näistä ”luontaisista johtajista” sitten johtajia ihan virallisestikin? Siinä lienee kyse työntekijän saamista mahdollisuuksista, tämän omasta halusta, ja osaltaan ihan vain tuuristakin. Aukeaako työpaikalla sellaisia mahdollisuuksia, joissa kyntensä voisi näyttää, tai alkaako henkilö itse aktiivisesti hakea työnjohtajan paikkoja myös sen hetkisen työpaikkansa ulkopuolelta? Lisäkoulutuksestakaan ei toki ole haittaa, minkä vuoksi itsekin olen ajautunut sille tielle millä nyt olen – opiskelijaksi jälleen. Tämän kirjoituksen myötä haluan lähettää opiskelijakollegoilleni inspiraatiota ja jaksamista kevään viimeisiin kirjallisiin töihin. Vielä jaksaa!

LÄHTEET: Camplin, J.C. 2009. Volunteers Leading Volunteers. Professional Safety 54: 36-42. Luettu 1.4.2018. http://elib.tamk.fi/login?url=http://search.ebscohost.com/login.aspx?direct=true&db=aph&AN=40085774&site=ehost-live

Vastaa