Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (YAMK)

Näyttöön perustuvan opinnäytetyön toivottava lieveilmiö – omat ajatukset

Tämä blogikirjoitus tulee olemaan puhdasta ajatusten virtaa, muttei suinkaan vailla mitään totuuspohjaa. Päinvastoin, totuuspohja on hyvinkin vahva, ja faktapohjaa ajatustenvirtaan on keräilty reilun vuoden ajan mahdollisimman monipuolisista lähteistä, niin kotimaisista kuin kansainvälisistäkin. Ehkä joku jo haluaa tietää, mistä tässä on kyse, ja vaikkei haluaisikaan, kerron silti.

Huomasin jokin aikaa sitten, etten ole vielä kirjottanut juuri mitään opinnäytetyöni aiheesta, eli vapaaehtoistyön johtamisesta. Olen tekemässä opiskelijakollegani kanssa opinnäytetyötä eräälle organisaatiolle, joka kaipaa kipeästi apua vapaaehtoistyön organisoimiseen ja johtamiseen. Tähän asti kaikki on tehty – jos nyt ei ihan mutu-tuntumalla, niin jotain sinne päin. Sanotaanko nyt vaikka, että ammattimaisella mutu-tuntumalla. Tämän vuoksi olen saanut viime vuoden aikana perehtyä vapaaehtoistyön johtamiseen oikein urakalla. Aluksi minut yllätti se, kuinka paljon aiheesta loppujen lopuksi löytyi tietoa ja aiempia tutkimuksia. Ei ylitsevuotavan runsaasti, mutta kuitenkin paljon enemmän, kun olin uskaltanut etukäteen ajatella.

Kirjallisuutta lukiessa ja pohtiessa, ja etenkin omaa opinnäytetyötä kirjoittaessa tajunnanvirta on hyvin vuolasta. Omia ajatuksia ja pohdintoja syntyy väkisinkin, ja niitä tekisi mieli kirjoittaa sitä mukaa, kun niitä syntyy. Ainoa vaan, ettei niin voi läheskään aina tehdä. Kaiken tutkimukseen (niin myös opinnäytetyöhön) kirjoitettujen väittämien, kun pitäisi perustua johonkin perusteltuun, lähdemerkittyyn faktaan. Miten monesti olenkaan saanut päähäni omasta mielestä briljantin ajatuksen, joka on kerta kaikkiaan pakko kirjoittaa seuraavaan kappaleeseen… ja ymmärtänyt pian, etten voikaan tehdä niin. Ajatus sinänsä on ollut hyvä, mutta se on ollut MINUN ajatukseni, eikä missään nimessä niin briljantti, että se kannattaisi kirjoittaa osaksi opinnäytetyön teoriaa. Jossain määrinhän omia ajatuksiakin saa toki tuoda esille, jos ne ovat perusteltuja ja tuodaan selkeästi ilmi, että ne ovat kirjoittajan omaa tietoa, mutta itselläni näitä ajatuksia on ollut niin paljon, että raja alkaa jo ylittyä. Sen vuoksi, ajatusten patoa purkaakseni, tuon nyt esille muutamia ajatuksia vapaaehtoistyön johtamisesta. Olkaapa hyvä!

  1. Vapaaehtoisen tulee huomioida ”työpaikalla”.

On inhimillistä ja kohtuullista, että kun vapaaehtoinen saapuu paikalle ja on valmis tekemään työtä ilmaiseksi organisaation eteen, hän olettaa, että hänen läsnäoloaan arvostetaan ja hänet huomioidaan. Hyvä perehdytys, ystävällisyys ja työpanoksen arvostus saavat hänet myös tulemaan uudelleen. Vapaaehtoista ei tulisikaan pitää itsestäänselvyytenä.

  1. Vapaaehtoistyötä on hankala hallita vasemmalla kädellä.

Tällä ajatuksella tarkoitan sitä, että vaikka vapaaehtoiset eivät ole osa organisaation ammattitaitoista henkilökuntaa, heidän työnsä järjestelyihin pitää panostaa, samoin kun siihen, että paikalle tarvittaessa saadaan vapaaehtoisia. Yhteystiedot tulee pitää ajan tasalla. Ehkä olisi hyvä pitää yllä ajantasaista rekisteriä siitä, mihin kukin vapaaehtoinen on saanut perehdytyksen ja mitkä ovat hänen henkilökohtaiset taitonsa ja vahvuutensa. Näin vapaaehtoisten pyytäminen on helpompaa silloin, kun tarve on jo syntynyt. Vaikka vapaaehtoistyötä tehdään ”maallikon tiedoin ja taidoin”, sen menestyksellinen organisoiminen vaatii hieman enemmän.

  1. Vapaaehtoisista kannattaa ”pitää huolta” silloinkin, kun he eivät ole työssä.

Jos organisaatiolla on pidempi pätkä, ettei vapaaehtoisia tarvita, voisi ehkä olla hyvä idea antaa silti kuulua itsestään silloin tällöin. Kannattaisiko vaikka jakaa yhdistyksen kuulumisia sähköpostitse tai miksei nykyaikaisesti Whats Up -ryhmässä? Entä pitäisikö vapaaehtoisille järjestää tapaamisia yhdistyksen tiloissa, jossa yhteistyö ja etenkin yhteishenki pysyisi yllä myös taukojen aikana? Tämä voisi toimia etenkin silloin, kun vapaaehtoistyötä tehdään esimerkiksi vain kesäisin, jonkin tietyn tapahtuman aikaan. Talvinen kokoontuminen voisi saada vapaaehtoiset muistamaan, miten kivaa meillä viime kesänä olikaan…. Ensi kesänä uudestaan!

 

 

 

Vastaa