Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (YAMK)

Uncategorized

Työelämän tutkimuspäivät 2018

Työelämän tutkimuspäivät olivat 1-2.11.2018 Tampereen Yliopistolla. Opiskelujen puolesta osallistuminen oli pakollista, jota ilman päiville tuskin olisi tullut lähdettyä. Kuitenkin päivien anti oli mieluisa, sillä työpajoissa olleista esityksistä jäi paljon pohdittavaa.   Ensimmäisenä päivänä 1.11 osallistuin ”Kirjallistuva viestintä: mitä se merkitsee…

Omaishoitajien digiloikka

Opiskelen Tampereen ammattikorkeakoulussa hyvinvointiteknologian koulutusohjelmassa (YAMK) toista lukuvuotta. Ensimmäisenä lukuvuotena minulle tarjoutui mahdollisuus olla mukana ”Omaishoitajat ja hoidettavat digiaikaan hankkeessa (2017-2018). Innostuin kovasti aiheesta, koska olen työni puolesta ollut mukana hankkeessa ja pilotoinneissa, joissa ikäihmisillä on ollut mahdollisuus kokeilla teknologisia…

BRYSSELIN MATKA

Brysselin matkan blogikirjoitus SARI SORMUNEN JA SATU TOIVONEN SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JOHTAMISEN KOULUTUS YAMK 17YSTJ 20.11.2018. Saavuimme Brysseliin tiistaina iltapäivällä aikataulun mukaisesti, vaikka lentokone oli myöhässä Helsingistä lähtiessä. Brysselissä meitä vastassa oli harmaa iltapäivä. Näytti kuitenkin siltä, että joulun valoisa…

Kuvantamisen esimiesten voimaannuttavan johtamisen yhteys ristiriitojen hallintaan

Opinnäytetyömme oli osa jo aikaisemmin aloitettua Tampereen ammattikorkeakoulun ja yliopettaja Hannele Laaksosen hanketta ”Ihmisten ja osaamisen johtaminen”. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Suomen yliopisto- ja keskussairaaloiden kuvantamisen esimiesten ristiriitojen hallinnan ja voimaannuttavan johtamisen taitoja sekä näiden kahden aihealueen yhteyttä toisiinsa. Tässä…

Työnjohtaja voimanjakajana

Työnjohtaja voimanjakajana

En tiedä, onko kyse vuodenaikojen vaihtumisesta vai mistä, mutta mielessäni ovat nyt pyörineet kaikenlaiset voimaa antavat ajatukset: ystävät, koti-illat, hyvät kirjat, uudet harrastukset (avantouinti!), ja kuten asiaan kuuluu, tietenkin myös opintojen edistyminen. Voimaa antavien asioiden etsiminen on johtanut myös ahaa-elämykseen,…

Haamuhoitajat hoitamaan ihmisroskia?

Nyt tuli naputeltua liiankin provosoiva otsikko. Anteeksi siitä. Olen viimeisten viikkojen aikana lukenut opintoihini liittyen suuren määrän tutkimustietoa sosiaali- ja terveysalan dialogisesta johtamisesta, osallistavasta johtamisesta, voimaannuttavasta johtamisesta, yhteistoiminnallisesta johtamisesta…  Kannatettavaa asiaa kaikki. Siitä ei varmasti kukaan ole eri mieltä. Mutta…

Laadullista kesäopiskelua nurmikolla

Keväällä, ennen kesälaitumille lähtöä, opettajamme antoivat meille hyvää tarkoittavan neuvon: ”Kirjoitatte sitten sitä opinnäytetyötänne eteenpäin aina sadepäivinä!”  Odotusarvo tietenkin oli, että tuo tarkoittaa Suomen kesässä yli puolta päivistä. Miten kävi? Minun lomani aikana ei ollut yhtään sadepäivää. Ei yhtään.  Onko…